Lost in Kajaani - seikkailu-urheilukilpailu

Keväällä kaverini Markus alkoi ehdotella kummia, Kajaanissa järjestettäisiin jo perinteisesti kolmatta kertaa seikkailu-urheilukilpailu Lost in Kajaani ja olisi kuulemma mukavaa jos sinne saisi joukkueen. No, itse en ollut edes ajatellut ryhtyväni seikkailijaksi ennenkuin Markus asian otti puheeksi. Innostuin kuitenkin niin paljon, että suostuin asiaa sen enempää ajattelematta. Päällimmäisin kysymykseni olikin ymmärtämystäni hyvin kuvaava - kuinka kylmää vesi on syyskuussa Kajaanin korkeudella? Ei siis muusta väliä, mutta kylmästä vedestä en piittaa. 

Seuraavaksi aloimme miettiä joukkueen kokoonpanoa ja muutaman mutkan kautta kolmanneksi tiimiimme tuli Kai - rutinoitunut suunnistaja ja vastaavien kilpailujen kävijä. Arvasin jo tässä vaiheessa kenestä tulisi ns "jarrumies" meidän joukkueessamme. Toisaalta tieto joukkueen jäsenten kovasta kunnosta sai treenaamaan ainakin pyöräilyä kesän aikana tehokkaasti. Juoksu jäikin sitten heikommalle ja sen kyllä kisassa huomasi. Pyöräilykuntoa testatakseni otin tavoitteeksi selvitä ensin Tahkon MTB:n kahden kierroksen matkasta, jotta saisin pohjalla ensin yhden yli kahdeksan tuntia kestävän kisan. Tahko menikin mainiosti ja usko Kajaanista selviämiseen koheni. 

Kajaaniin lähdettiin ajelemaan torstai-iltapäivällä. Lähtö ei mennyt ihan niin kuin Strömsöössä, näin Vesilahtelaisena Rämsöö olisi ollut kuvaavampi paikkakunta lähdön tunnelmille. Minulle nousi jo alkuviikosta nenänviereen inhottava patti, joka tulehdutti nenänseudun ja ylähuulen, sekä turvotti koko naaman puolittain hyvinkin kroteskin näköiseksi. Hain vaivaan antibiootin ja tiukkaa särkylääkettä ja matka alkoi pohjoiseen. Koko matkan kuulostelin vaivan astetta ja olin jo luovuttaa illan hämärtyessä kun vilunväreet alkoivat. Kuumetta saattoi siis olla ilmassa, eikä vain matkakuumetta vaan sitä oikeaa ja inhottavaa sorttia. Kajaaniin kuitenkin saavuttiin ilman suurempia ongelmia ja majoituimme Hotelli Valjukseen, kävimme nopealla illallisella ja painuimme nukkumaan. Toivoin että hyvä yöuni ja antibiootit purevat.

Aamu valkeni kauniina, olo oli suhteellisen hyvä vaikka naama olikin lähinnä epäonnistuneen kauneusleikkauksen jäljiltä - päätin että kisaan lähdetään. Pakkasin kunnioitettavan määrän lääkemateriaalia mukaan ja uskoin että näillä pärjätään. 

Haimme kilpailumateriaalin kisakansliasta aamuseitsemältä. Saimme yleiskartan ja tarkemman Kajaanin kartan joiden mukaan aloimme suunnitella reittiä hotellin aamupalalla. Kaitsu, meidän pääsuunnistajanamme, otti vastuun reitin merkkaamisesta, ja mikäs siinä oli vierestä katsellessa kun joku osaa. Reitti piirtyi varmasti kartalle. Olimme jutelleet aiemmin että emme pyri välttelemään maastoa, vaan aina kun se vaan on jotenkin perusteltavaa, yritämme löytää polkuja - tiellä ajaminen kun on aika tylsää. Spekuloimme samalla missä joudumme uimasilleen, arvauksemme ei osunut ollenkaan kohdalleen, vaan uimatouhut tulivat vastaan vasta myöhemmin.

Aamupalan jälkeen pakkasimme kamat: laukku majoitukseen, laukku kisan jälkeen ja loput tarvittavat. Järjestäjän puolesta oli tarjolla jätesäkit jonne majoituskamat tungettiin numerolapun kanssa. Siirryimme takaisin kisapaikalle nauttimaan kuulaasta aamusta, kapteenien kokouksesta sekä laskeutumiskoulutuksesta, jossa opeteltiin pukeutumaan kiipeilyvaljaisiin oikein päin.

Kisapaikalla ehdimme viettää hetken ennen starttia, aurinko paistoi lämmittäen mukavasti ja olo oli miellyttävän rento. Ehkä jopa turhan rento ottaen huomioon tulevan koitoksen.

Varttia vailla 12 siirryimme lähtökuoppiin urheilukentän laidalle, järjestäjä kertaili viime hetken ohjeita ja jakoi kartat joukkueiden eteen alassuin maahan. Tiedossa oli että ensin suunnistetaan jalan ja sen perään pyörällä. Kajaanin varuskunnan kapteeni Nönnönnöö (pahoittelut kun en muista nimeä) lähetti joukkueet matkaan kuuluvalla äänellä. Taktiikkamme seistä paikallaan ja alkaa lukea karttaa toimi, koska kaikki muut sinkoutuvat ympäri kenttää speksaamaan suunnistusta. Alkushokki oli melkoinen kun tajusimme, että kartta jonka saimme, ei pitänyt sisällään paikkaa jossa olimme. Juoksimme nopeasti pyörille, jonne olimme jättäneet muut saamamme kartat. Lisäkarttojen avulla paikallistimme sitten nopeasti minne suuntaan piti lähteä. Toki suunta oli selkeä, muiden perään mäkeä ylös. Seitsemän rastia piti löytää Kajaanin Lehtikankaan ja Palokankaan alueilla sprinttikarttaa seuraten. Kuten totesin aiemmin juoksukuntoni oli reissun heikko lenkki, jaksoin sentään juosta ekan suunnistuksen kokonaan, vaikkakin vauhtini oli kovin onnetonta. Lisävarovaisuutta toi turvonnut naamani ja sen mahdolliset sivuoireet, joita pyrin minimoimaan. Kaitsu pinkoi edellä, Markus leimaili emittiä ja minä pidin kuminauhaa kireällä häntäpäässä. :)

Suunnistuksesta selvittiin kunnialla Kaitsun suunnistuksen ollessa virheetöntä. Pyöräsuunnistus sujuikin jo minulta huomattavasti paremmin kun pysyin sentään porukan mukana. Ihan täysi isku ei ollut päällä johtuen varmasti kovasti lääkityksestä. Löysimme vaadittava yhdeksän rastia polkupyörin nopeasti ja saimme nauttia myös oikeasta polkuajosta. Ratamestari oli suuressa viisaudessaan yhdistänyt rataan myös paikallisen laskettelurinteen nousun joka kyllä pisti puuskuttamaan. 

Prologiosuuksien jälkeen jatkoimmem suunnistusta pyörin kohti ensimmäisiä tehtävärasteja. Valitettavasti juuri ennen ensimmäistä tehtävää Kaitsun takarengas puhkesi ja menetimme pyöräsuunnistuksessa saavuttamiamme sijoja roppakaupalla. Onni onnettomuudessa oli että ensimmäinen tehtävärasti oli lähellä ja sen suoritustapa mahdollisti renkaan paikkaamisen juurikaan aikaa menettämättä. Ensimmäisellä rastilla etsittiin "aarretta", eli sählypalloja hiekkakentältä. Kukin joukkueen jäsen vuorollaan kävi hakemassa pallonsa. Tällä välin kaksi muuta korjasi Kain takarengasta ja periaatteessa saimme korjattua pyörän rastin aikana. 

Rastin jälkeen alkoi matka kohti koillista ja uusia rasteja, maantiellä pyörä tuntui kulkevan hyvin, vaikkakin pääsin nauttimaan höyrylaiva Kaitsun aurinkokannen antimista ja hyvästä peesistä enemmän kuin tarpeeksi. Ryhmäajo sujui kohtuullisen hyvin muutamaa läheltä piti tilannetta lukuunottamatta, jossa kartanlukija löi jarrut lukkoon peesaajien iloksi.  

Toinen tehtävärasti (rasti 5) oli kahvakuulan heittoa viestinä noin 50 metrin matkan kukin. Rasti oli helppo ja jatkoimmekin nopeasti matkaa. Tämän jälkeen oli useamman rastin verran nopeaa pyöräsuunnistusta jossa tärkeintä oli löytää jouhevin reitti eteenpäin. Kisailimme useampaan otteeseen Team Sikaniskan kanssa vaikkakin monesti pääsimme nauttimaan heidän hyvästä pyöräilyvauhdistaan ja peesistään. Pahoittelut Sikaniskoille, kun emme vapaaehtoistuneet vetohommiin.

Rastille 11 tultaessa selkisi kovin nopeasti että täällä tutustuisimme Kainuulaiseen tummaan jokiveteen. Joka puolella vilisi uima-asuisia tai niistä pois tai niihin päin pyrkiviä kisailijoita. Rastin teemana oli uimapatjarafting eli noin 300 metriä pientä puroa pitkin joka oli täynnä majavan kaatamia puita jotka muunmuassa puhkaisivat Markuksen ja Kain patjat. Itse varustauduin märkäpaidalla ja nautin purossa uiskentelusta jopa melkoisesti. Kaitsu ja Markus eivät ehkä ihan arvostaneet hidasta matkantekoani joutuessaan odottelemaan rannalla keitettyjen rapujen värisinä. Joesta selvittiin ja jatkoimme matkaa seuraavalle tehtävälle. Markus kärsi tässä kohtaa kylmän veden aiheuttamista krampeista, mutta tokeni kuitenkin aika nopeasti. Minua kylmä vesi virkisti ja pyöräily maittoi taas.

Rasti 12 oli myös tehtävärasti jossa piti täyttää kaksi 20 litran sankoa hiekalla ja kantaa niitä noin 300 metrin matka, tyhjätä ne, ja antaa kaverille lupa viedä viestiä. Hiekka painoi paljon ja ainakin minulla sangot hinkkasivat (repivät) polviin melkoisen haavat. Hiekkaa kuitenkin siirtyi ja pääsimme eteenpäin. Kädet ja hartiat olivat täysin jumissa tämän tehtävän jälkeen ja olikin hyvä että maasto oli alkuun helppoa.

Rastille 13 mentäessä valitsimme maastopyörälle paremmin sopivan reitin ja kiipesimme melkoiselle mäelle jossa rasti odotti. Mäen päällä fiilis oli kiva kun kuulimme rastin aiheen - takaisin alas ja sitten ylös. Käykääpä Kiinassa. Mäen alla olevan paikan nimi oli sattuvasti Kiina ja siellä piti mennä käymään kerran näin lähelle satuttiin. Saimme valita menemmekö pyörän vai jalan ja valitsimme tietenkin pyörät. Alaspäin hurautimme hurjaa vauhtiaa kivikkopolkua ja löysimmekin hakkuuaukean jolla rastin piti sijaita. Reissumme ainoa suunnistusvirhe tuli Kiinassa kun karttaan merkitty aukea olikin laajentunut sitten kartan teon, etsimme rastia noin 100 metriä väärästä paikasta ja hukkasimme aikaa noin 15 minuuttia. Kun sitten löysimme rastin hyökkäsi vihainen ampiaisparvi Kain kimppuun ja koimme kolme pistoksen verran miehistötappiota. Pistoksista huolimatta kihnutimme takaisin mäen päälle ja saimme luvan jatkaa.

Kiina-rastilta jatkoimme hyvinkin jännittäviä polkuja pitkin eteenpäin. Välillä mentiin niin pieniä polkuja että ei oikein uskonut niiden vievän mihinkään. Reitti oli lopulta hyvää maastopyöräilyä ja ennenkaikkea lyhyt. Kaitsulle taas pojot hyvästä suunnistuksesta Rastille 15 saavuimme hyvissä voimin päivän pituuteen nähden. Tehtävärastilla oli tarjolla kolme erillistä tehtävää, ja minulle jäi 15 kilon levypainon kantaminen noin 30 metriä, Kaitsu kantoi 20 litran vesitonkkaa ja Markus autonrengasta. Lopuksi hiihdeltiin vielä lankkusuksilla "trindeminä" parikymmentämetriä laskettelurinteessä ja taas matka jatkui.

Loppumatka mentiin melkoista vauhtia johtuen matkalle osuneista alamäistä, ja perille majoitukseen saavuttiin pari minuuttia ennen kello seitsemää. Ulkona oli vielä valoisaa mikä oli mukava juttu. Pystytimme teltan ja aloimme sulatella minun maanantaina tekemääni ja pakastamaani pataa. Ruoka oli ravitsevaa ja lievästi savunmakuista, pakastetun setin sulattaminen retkikeittimessä ei ole ehkä kaikkein fiksuinta. 

  

Majoituksessa oli mukavaa tunnelmaa, aurinko laskin tyynen järven taa ja nuotiolla kertoiltiin sankartarinoita päivän tapahtumista. Kapteenien kokous oli kello 23 ja sitä odotellessa otimme pienet torkut teltan lämmössä. Markuksen saatua lauantain ohjeet, kävimme nopeasti lauantain reitin läpi ja suunnittelimme kuviot valmiiksi. Nukkumaan pääsimme noin kello 00:00 ja kello asetettiin soimaan aamuneljältä.

Lauantai 04:00

Kello herätti joukkomme pirteän neljältä ja lähdimme aamupalalle. Lähtöryhmämmä oli vasta 6:30 joten saimme ylimääräisen puolituntisen aamuun. Aamupala oli mahtava, kiitos järjestäjille ja leirintäalueen pitäjille: hyvää puuroa, itsetehtyjä sämpylöitä, mehua, kahvia ja leikkeleitä. Naamani oli edelleen turvoksissa mutta kipuja tai kuumeen kaltaisia tuntemuksia ei ollut. Vieläkään en näyttänyt erityisen edustavalta, mutta aloin jo tottua fiilikseen. :)

Aamiaisen jälkeen menimme puolen tunnin torkuille ja sen jälkeen pakkasimme kamat. Lähtöviivalla olimme jo varttia ennen lähtöaikaa tärisemässä. Aamu oli sumuinen ja siitä johtuen melko lämmin, niin ollen päätin lähteä pitkillä housuilla ja pelkällä ajopaidalla, mikä olikin oikea ratkaisu.

Lähtökäsky kajahti kello 6:30 ja sinkahdimme matkaan. Vauhtia tuntui löytyvän, mutta kun Team Sikaniska tuli höyryjunan lailla ohi, liimauduimme heidän peesiinsä. Matka ensimmäiselle tehtävärastille meni nopeasti vaikkakaan reitti niemen kärkeen ei ollutkaan kaikista selkein.

Ensimmäinen lauantain tehtävä oli coasteering tyyppinen rämesuunnistus. Möngimme mudassa, ravassa, rantavedessä ja vesijättömaassa noin neljän kilometrin matkan välillä upoten takapuolta myöden rantaveteen. Virkistävä kokemus täytyy sanoa. Etureiteni alkoivat krampata tällä rastilla ja tutkin suon maaperää useamman kerran tarkasti. Juu, se oli oli rahkasammalta. 

Rastila lähdettiin kohti etelää ja reitin valintamme sisälti saman Kiina mäen nousun, pienin vaihde silmään ja pikkuhiljaa ylös. Alamäki oli taas mainio emmekä hävinneet kuin muutaman sekunnin kiertoreittiä käyttäneelle joukkueelle.

Rastilla kolme suunnistettiin perinteisesti ilman reppuja ja homma sujui mallikkaasti lukuunottamatta juoksuvauhtiani. Kaitsu ja Markus yrittivät kirittää mutta jalat eivät olleen samaa mieltä. Tönkköilyä ja kramppailua koko rahalla.

Rastilla neljä oli päivän mielenkiintoisin tehtävätarjonta ainakin minulle. Tarjolla oli kolme tehtävää: trapetsihyppy telineeltä, kiipeäminen "jättilöisen" tikkaille ja ammunta. Markus vanhana reserviläisen valitsi ammunnan ja saalisti kaksi kumiankkaa varmasti ilman varapatruunoita. Kaitsu kiipesi noin nelimetrisille tikkaille joiden askelmat olivat muoviputkea ja noin metrin päässä toisistaan. Minulle jäi trapetsihyppy, joka olikin aika jännittävä. Ensin piti kiivetä noin neljään metriin 30x30cm lavalle joka oli pingotettu vaijerein puiden väliin, nousta seisomaan tasolle ja loikata noin metri eteenpäin, pari metriä korkeammalla olevaan trapetsiin. Alkuun luulin että en edes pääse ylös lavalta, mutta varmistusmiehen ohjeilla ja sisulla pääsin seisomaan. Keskittyminen ja pikku loikkaus ja voila, roikuin kuin roikuinkin trapetsilla. Fiilis oli mahtava kun pudottauduin alas varmistusköyden varassa.

Rastilla kahdeksan pääsimme melomaan. Kaksi joukkueen jäsentä meloi ensin ja sitten vaihdettiin toista melojaa. Kaitsu sai kunnian toimia perämiehenä ja suunnistajana kaksi kertaa minun ja Markuksen vaihtaessa välillä. Inkkarikanootilla melominen olikin oikin mukavaa puuhaa, lukuunottamatta perämiehen jatkuvaa urputtamista vauhdista. :) Kunnialla läpi tämäkin rasti.

Melonnan jälkeen alkoi minun paras suoritukseni tällä reissulla. Kai oli väsynyt melonnassa eikä jaksanut halkoa tuulta samaa tahtia kuin aiemmin. Jaksoin yllättävän hyvin pitää vauhtia pyörällä ja vedinkin useamman kerran joukkoa seuraavilla pyöräsiirtymillä.

Kymppirasti sisälsi suunnistusta ja täytyy taas nostaa Kaitsulle hattua suunnistustaidosta. Enhän minä tiennyt missä olimme, mutta kertaakaan ei tuntunut että olisin ottanut yhtään turhaa askelta.

Rastilla 11 juostiin viestinä raviradan ympäri, en vaivautunut edes ottamaan pyöräilykenkiä pois vaan köpsöttelin kovilla pohjilla noin seitsemän minuutin kierroksen. Kaitsulta löyty juoksuvauhtia ja hän tempaisi kierroksen vähän yli nejään minuuttiin, Markus taas noin 5 minuuttiin. Juoksun uuvuttamat poijaat peesailivat ihan mielellään tämän urakan jälkeen. No, tunsinpa itseni tarpeelliseksi. :)

Reittimme rastille 12 sisälsi paljon oikeaa maastoa. Myöhemmin GPS seurantaa katsellessa olisi ollut fiksumpaa ajaa tietä pitkin, mutta olisihan nuo polut jääneet silloin ajamatta. Väsymyksestä huolimatta oli kiva huomata että tekniikka on selkärangassa ja polut oli hauska rymistää (toim. huom. täysjäykkä Niner).

Edessä oli enää "loppusota". Ihan emme aavistaneet sen massiivisuutta ja luonnetta. Hajontarasteja oli kuusi kappaletta joista ensimmäisellä jouduimme jonottamaan noin 15 minuuttia. Huolimatta saamistani täysistä sakoista rastin kokonaiskesto oli enemmän kuin mitä minun suoritukseen meni. Ai mitäkö jouduin tekemään, no, pelaamaan kännykkäpeliä, jossa selvisin huimat 16 sekuntia, seurauksena 184 sekuntia odottamista ja kaksi kertaa 400 m sakkokierrosta. Markus ajeli Segwaylla ja Kaitsu jonotti ja nöyryytti suunnistuspeliä.

B-hajonnassa järjesteltiin renkaita paikasta toiseen ja käytettävissä olevasta viidestä minuutista käytimme 90 sekuntia, joten pojot siitä meille. Juokseminen rastilta toiselle oli minun kohdallani lähinnä vitsi vaikka aina lopulta perille pääsimme. 

C-rastilla laskeuduimme muutaman minuutin jonotuksen jälkeen katolta alas noin kymmenen metrin matkan. Hauskaa hommaa.

D-rastilla oli minulle selkeästi päivän "hajonta"-rasti. Armeijan kuntorata, jossa piti mennä yli ja ympäri jos jonkinlaista. Yhdellä esteellä meidän oli otettava sakkokierros, kun en kertakaikkiaan päässyt loikkimaan esteen yli Kain ja Markuksen avusta huolimatta. Parin seinän yli pojat minut sitten lähinnä nostivat, onneksi joukkuehenki sen kesti. Kiitos siitä. :)

Viimeinen tehtävärasti toi meidät pienen lammen rantaan, jossa tehtävänä oli jälleen yli ja ympäri. Kaksi joukkueen jäsentä juokseen lammen ympäri noin 1,9 kilometriä ja yksi ui ~200 metriä sen yli edestakaisin. Valitsin epäröimättä uinnin, koska tiesin että jalkani eivät halunneet juosta enää yhtään ylimääräistä. Pelastusliivit ja märkäpaita päälle ja housut jalassa uimaan. Mahtavan virkistävä kokemus.

Lopuksi vaelsimme takaisin kisapaikalle ja loppu ponnistuksena oli kiertää urheilukenttä. Olivat mokomat vielä tiputelleet muutaman esteen matkalle ja tottakai vesiesteen kautta piti mennä. Aloin jo pitää vesielementistä tässä kohtaa niin paljon että maksimoin vedessä oloaikani kiipeämällä esteen syvään päähän ja kulkemalla sen halki koko matkan.

Kavereiden kannustus auttoi sen verran että kehittelin jostain jopa pienen loppukirin. Vauhdin kasvu oli huimaa, ehkäpä 6km/h --> 7km/h. 

Maalissa oli hyvä hymyillä edelleen turvonnutta hymyään.

Vaikeuksistani huolimatta tapahtuma oli todella hienosti järjestetty ja reitti monipuolinen. Olimme lopputuloksissa yhdeksäntiä miesten sarjassa, mikä oli ainakin minulle oikein tyydyttävä sija. Paremmalla juoksuharjoittelulla ja ilman tulehdusta voisi jossitella vaikka mitä, mutta lienee parempi jättää sen todentaminen ensi vuoteen. ;) 

Lopuksi päivien kartat: